Mika
Tämä Pohjanmaan tulvavesien mukana turkuun rantautunut kitaranrämpyttäjä löysi uudestaan nuoruusvuosien harrastuksensa vuonna 2010 ja päätti liittyä rokkibändiin. Väittää osaavansa soittaa kolmen soinnun biisejä unissaan, neljänkin soinnun biisit kuulemma luonnistuvat ( hereillä ). Muina harrastuksina tämä vaatimaton pohjalainen urho mainitsee jääkiekon , veikkaamisen sekä nukkumisen. Pitää Gary Moorea edelleen sankarinaan.
Virpi
Bändin laulusolisti Virpi nähtiin kultaisella 90-luvulla tyttöbändi Veenuksen riveissä. Sittemmin hän lauleli monen artistin (mm. Ressun, Janne Hurmeen, Eurooppa 3:n, Susann Sonntagin ja Archie Alwaysin) taustoilla niin studioissa kuin keikoillakin. Ikimuistoisimpia ovat olleet esiintymiset suorissa lähetyksissä Syksyn Sävelessä ja Suomen Euroviisu-finaalissa. Sähäkän Veenus-bändin kanssa kierrettiin festareita ja käytiin keikalla aina Bosnia-Hertsegovinassa saakka, kun bändi kutsuttiin esiintymään rauhanturvajoukoille. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Virpi on päässyt tekemään myös musiikkiteatteria. Virpi kertoo olevansa musiikin suhteen lähes kaikkiruokainen, mutta melodinen ysäripoppi saa sydämen läpättämään ihan erityisellä tavalla.
Antti
Rumpalistimme Antti on antanut kannujen laulaa erilaisissa kokoonpanoissa jo kohta parikymmentä vuotta. Kokemusta on kertynyt covermusiikista ja tanssirumpalina olemisesta sekä projektisoittelusta. Antin oma musiikkimaku kulkee jossain raskasmetallien ja toisten fuusioiden välillä.
Ari
Jokaisessa bilebändissä kuuluu olla basisti , ja ilolla esittelemme bändimme uusimman tulokkaan Arin.Basisti Ari on saanut ensikosketuksen musiikkiin torvisoittokunnassa, Kokemus opetti tarkkuutta yhteissoitossa sekä jonkinlaisen nuotinlukutaidon. Vaikka periaatteisiin kuulu sanonnat “Keep it simple ” ja “Less is more” tuppaa tämä levoton basisti tunkemaan matalia taajuuksia joka väliin. Mottona on “pääasia on, että puntti lepattaa ja biisi kulkee”. (kuva tulee kunhan saadaan asennettua ).